Uudet tavat tuntuvat aina aluksi mielenkiintoisilta ja kiehtovilta. Kun lenkkikärpänen puraisee, tulee juoksemaan lähdettyä vapaaehtoisesti ja intoa puhkuen. Pienet kehitysaskeleet ja kunnon kohentuminen lisäävät intoa entisestään. Kunnes koittaa jälleen "paluu arkeen". Kehitys hidastuu ja lenkkeilystä tulee rutiininomaisen tylsää. Tässä kohtaa useat luovuttavat ja lenkkeily muuttuu hiljalleen epäsäännöllisemmäksi. Arjen muista kiireistä alkaa tulla tekosyy lenkin väliin jättämiselle.
Muistat varmaan sadun Kultakutrista ja kolmesta karhusta. Sadussa Kultakutri maistaa kolmea eri kulhollista puuroa. Hän päätyy lopulta valitsemaan sen kulhollisen, joka ei ole liian kuumaa eikä liian kylmää, vaan juuri sopivaa. Tästä on saanut nimensä The Goldilocks Rule -ilmiö. Maksimaalinen motivaatio (Goldilocks Zone) löytyy silloin, kun kohdattava haaste ei ole liian helppo eikä liian vaikea, vaan vaikeustasoltaan juuri sopiva.
Tylsyys iskee äkkiä, jos kilpailet juoksuradalla 5-vuotiaan lapsesi kanssa. Helppoja voittoja kyllä ropisee, mutta se ei tarjoa tarpeeksi haasteita pitääkseen motivaatiotasi yllä kovinkaan kauan. Vastaavasti, jos viereistä rataa kirmaa Usain Bolt, voittaminen alkaa pian tuntua mahdottomalta ja mielenkiintosi lakkaa. Mutta mitä jos vastassa olisikin joku, joka on suunnilleen samaa tasoa kanssasi? Tiedät, että voit voittaa hänet hyvänä päivänä, mutta häviät, mikäli et anna kaikkeasi. Keskityt tarkemmin ja teet kaikkesi voittaaksesi. Haaste ei ole ylitsepääsemätön, mutta ei myöskään liian helppo, vaan juuri sopiva. Parhaimmillaan saavutat flow-tilan ja pystyt saamaan itsestäsi kaiken irti saavuttaen parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Tavoitteet toimivat parhaiten, kun ne noudattavat kyseistä ajatusmaailmaa. Liian helppo tavoite tylsistyttää kuoliaaksi, mahdoton puolestaan tappaa äkkiä koko motivaation. Avainasemassa on tavoite, joka on omien kykyjen äärirajoilta, mutta kuitenkin nipin napin saavutettavissa. Pienet parannukset ja kehitysaskeleet pitävät motivaation yllä. Jos olet joka päivä yhden prosentin verran edellispäivää parempi, vuoden kuluttua pystyt 37 kertaa lähtötilannetta parempaan suoritukseen!
Olen pelaillut frisbeegolfia parin kesän ajan ja suosinut erityisesti yhtä rataa, jossa olen päätynyt ottamaan tavoitteekseni par-tuloksen. Asettamani tavoite on toiminut loistavasti. Se vaatii omaan tasooni nähden liki täydellisen suorituksen, mutta tiedän pystyväni siihen, mikäli onnistun pelaamaan koko kierroksen ehjästi parhaan potentiaalini mukaisesti. Jokainen uusi ennätyskierros ja jokainen askel lähemmäs tavoitettani motivoi itseäni valtavasti. Haaste vaikuttaa juuri sopivalta pitääkseen mielenkiintoni yllä. Välillä ennätykset paukkuvat, välillä sekaan mahtuu huonompi kierros, mutta kehityskäyrä osoittaa selvästi oikeaan suuntaan. Tällä hetkellä paras suoritukseni on kaksi heittoa yli par-tuloksen, ja tiedän että kaikkien tähtien ollessa kohdillaan pystyn vielä muutaman heiton tuosta napsimaan pois. Lähellä ollaan siis, mutta ei aivan vielä maalissa.
Motivaation ylläpitäminen ei loppujen lopuksi ole rakettitiedettä. Se vaatii vain juuri sopivalle tasolle asetetun tavoitteen ja keinoja mitata edistymistä sekä saada välitöntä palautetta kehityksestä. Kiekon kilahtaminen koriin birdien arvoisen suorituksen merkiksi tai positiivisen palautteen saaminen julkaistusta blogitekstistä ovat ainakin omiaan nostamaan motivaationi aivan uudelle tasolle.
Mutta lopulta avain menestykseen on kuitenkin tylsyys. Mikään ei pysy mielenkiintoisena ikuisesti, olivat tavoitteet sitten mitä tahansa. Huippu-urheilijat, toimitusjohtajat, tähtimuusikot ja muut menestyneet henkilöt ovat hekin vain ihmisiä. Me kaikki kärsimme välillä motivaation puutteesta. Mutta tullakseen erinomaiseksi jossakin, on vain silti löydettävä keino jaksaa tehdä asioita uudelleen ja uudelleen, päivästä toiseen. Olla luovuttamatta. Rakastua tylsyyteen. Se erottaa menestyneet ihmiset kaikista muista, jotka luovuttivat, kun motivaatio ensimmäisen kerran loppui.
Aivan jokaiseen asiaan tätä ei kuitenkaan kannata soveltaa, kuten olen itsekin aiemmassa kirjoituksessani todennut. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti, eikä kaikessa tarvitse olla hyvä. On myös erotettava se, milloin esimerkiksi tenniskentälle on syytä raahautua "väkisin". Jos tekosyynä on vain motivaation puute, on tilanne aivan eri kuin silloin, kun päälle on painamassa syysflunssa. Mutta sen yhden asian suhteen, jossa haluat olla maailman paras, on vain voitettava väistämättä vastaan tulevat tappavan tylsyyden hetket.
Mikäli mielenkiintosi säilyi tänne saakka, suosittelen lämpimästi myös James Clearin erinomaista kirjaa Atomic Habits, joka toimi inspiraation lähteenä tällekin tekstille!