Muurari-isän ja sokean äidin poika. Kun hän perusti Bil-Centerin vuonna 1970 ja alkoi myymään Mersuja Ahvenanmaalla, kaikki pitivät häntä seinähulluna. Pientä 10 000 markan lainaa Ålandsbankenista hakiessaan 23-vuotias miehenalku käännytettiin tylysti pois. Siitä alkoi elämän mittainen kostoretki, josta tuli lopulta yksi Ahvenanmaan kaikkien aikojen suurimmista menestystarinoista.
Kyse on tietenkin Anders Wiklöfistä. Andersista ei pitänyt tulla mitään, mutta hän uskoi aina itseensä ja nykypäivänä Anders on hänelle pakit antaneen Ålandsbankenin suurin osakkeenomistaja sekä lähes 700 henkilöä työllistävän Wiklöf Holding -konsernin perustaja. Wiklöf Holdingiin kuuluu yli 20 yhtiötä logistiikan, hallirakentamisen, helikopteripalveluiden, kiinteistöomistuksen, kaupan ja turismin aloilta. Muiden bisnestensä ohella Wiklöf päätyi osittain sattumankin kaupalla taidesijoittajaksi ja omistaa nykyisin mittavan kuuluisista ruotsalaisista ja suomalaista teoksista koostuvan taidekokoelman. Vuonna 1989 Wiklöf perusti Itämeren ympäristöongelmia vastaan taistelevan Itämerisäätiön (Östersjöfonden).
Anders Wiklöf on henkilö, joka haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Kirjan luettuani en ihmettele yhtään, että Wiklöf haluaa jokaisen järjestämänsä konsertin päättyvän Frank Sinatran My Way -kappaleeseen. Kaikista Wiklöfin ajatuksista ja näkemyksistä en ole aivan samaa mieltä, mutta ainakin kirjan perusteella Anders on pohjimmiltaan sydämellinen ihminen, joka painottaa kaikissa teoissaan Ahvenanmaan parasta. Kaupantekoa hän aikoo jatkaa niin kauan kuin tolpillaan pysyy, vaikka tiedostaakin, että viimeiselle matkalleen hän ei saa mukaansa euroakaan. Bisnes on merkittävä osa Anders Wiklöfin identiteettiä, joten siitä hän ei aio luopua vapaaehtoisesti.
Kirja minuutissa on juttusarja, jossa tiivistän lukemistani kirjoista heränneet mielenkiintoisimmat ajatukset minuutissa luettavaksi kokonaisuudeksi. Tällä kertaa käsittelyssä oli Staffan Bruunin Muurarin pojasta miljönääriksi – Anders Wiklöfin tarina.